Euroalueen velkakriisi

Sisältö

• Syyt
• Ratkaisu
• Perustamissopimuksen vaikutukset
• Seuraukset
• Kuinka kriisi olisi voinut osoittautua
• Mikä oli vaakalaudalla

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön mukaan euroalueen velkakriisi oli maailman suurin uhka vuonna 2011, ja vuonna 2012 asiat vain pahenivat.Kriisi alkoi vuonna 2009, kun maailma tajusi ensimmäisen kerran, että Kreikka voisi laiminlyödä velkansa . Kolmen vuoden aikana se kasvoi potentiaaliksi valtionvelan laiminlyönneille Portugalista, Italiasta, Irlannista ja Espanjasta. Saksan ja Ranskan johtama Euroopan unioni yritti tukea näitä jäseniä. He aloittivat pelastamisen Euroopan keskuspankilta (EKP) ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta, mutta nämä toimenpiteet eivät estäneet monia kyseenalaistamasta euron elinkelpoisuutta.

Kun presidentti Trump uhkasi kaksinkertaistaa tullit Turkista tulevan alumiinin ja teräksen tuonnille elokuussa 2018, Turkin liiran arvo laski ennätyksellisen alhaiseksi Yhdysvaltain dollaria uudistaviin pelkoihin nähden, että Turkin talouden heikko terveys voi laukaista toisen kriisin maassa. Monet eurooppalaiset pankit omistavat osuuksia turkkilaisista lainanantajista tai antoivat lainoja turkkilaisille yrityksille. Liiran laskiessa on vähemmän todennäköistä, että näillä lainanottajilla on varaa maksaa takaisin nämä lainat. Laiminlyönnit voivat vaikuttaa vakavasti Euroopan talouteen.

Syyt

Ensinnäkin maille, jotka rikkovat EU: n perustavien Maastricht-kriteerien asettamia velkasuhteita, ei määrätty seuraamuksia, koska myös Ranska ja Saksa käyttivät menoja rajan yläpuolella, ja olisi tekopyhää määrätä seuraamuksia muille, kunnes ne saivat omat talonsa järjestykseen. Pakotteissa ei ollut hampaita lukuun ottamatta karkottamista euroalueelta, mikä oli kova rangaistus, joka heikentäisi euron valtaa. EU halusi vahvistaa euron valtaa.

Toiseksi euroalueen maat hyötyivät euron voimasta. He nauttivat matalista koroista ja lisääntyneestä sijoituspääomasta. Suurin osa tästä pääomavirrasta tapahtui Saksasta ja Ranskasta eteläisiin maihin, ja tämä lisääntynyt likviditeetti nosti palkkoja ja hintoja ja teki niiden viennistä vähemmän kilpailukykyistä. Euroa käyttävät maat eivät voineet tehdä inflaation viilentämiseen sitä, mitä useimmat maat tekevät: nostaa korkoja tai tulostaa vähemmän valuuttaa. Laman aikana verotulot laskivat, mutta julkiset menot nousivat työttömyyden ja muiden etuuksien maksamiseen.

Kolmanneksi säästötoimet hidastivat talouskasvua olemalla liian rajoittavia. Ne lisäsivät työttömyyttä, supistivat kulutusmenoja ja vähentivät luotonantoon tarvittavaa pääomaa. Kreikkalaiset äänestäjät olivat kyllästyneet taantumaan ja sulkivat Kreikan hallituksen antamalla yhtä monta ääntä Syriza-puolueelle "ei ankaraa säästöä". Uusi hallitus työskenteli säästötoimien sijasta euroalueelta poistumisen sijaan, ja pitkällä aikavälillä säästötoimenpiteet lieventävät Kreikan velkakriisiä.

Ratkaisu

Toukokuussa 2012 Saksan liittokansleri Angela Merkel kehitti seitsemän pisteen suunnitelman, joka oli vastoin valitun Ranskan presidentin Francois Hollanden ehdotusta eurovelkakirjojen luomisesta. Hän halusi myös vähentää säästötoimenpiteitä ja luoda lisää taloudellisia kannustimia. Merkelin suunnitelma:

1. Käynnistä pika-aloitusohjelmia aloittavien yritysten auttamiseksi
2. Rentoudu suojaa laittomalta irtisanomiselta
3. Ota käyttöön "minityöt" alhaisemmilla veroilla
4. Yhdistä oppisopimuskoulutukset nuorisotyöttömyyteen tähtäävään ammatilliseen koulutukseen
5. Luo erityisrahastoja ja veroetuja valtion omistamien yritysten yksityistämiseksi
6. Perustetaan erityisiä talousvyöhykkeitä, kuten Kiinassa
7. Sijoita uusiutuvaan energiaan

Merkel huomasi, että tämä toimi integroimalla Itä-Saksa, ja näki kuinka säästötoimet voisivat lisätä koko euroalueen kilpailukykyä. Seitsemän pisteen suunnitelma seurasi 9. joulukuuta 2011 hyväksyttyä hallitustenvälistä sopimusta, jossa EU: n johtajat sopivat luomasta finanssipoliittisen yhtenäisyyden jo olemassa olevan rahaliiton rinnalla.

Perustamissopimuksen vaikutukset

Sopimuksessa tehtiin kolme asiaa. Ensinnäkin se pani täytäntöön Maastrichtin sopimuksen budjettirajoitukset. Toiseksi se vakuutti luotonantajia siitä, että EU seisoo jäsentensä valtionvelan takana. Kolmanneksi se antoi EU: n toimia integroituneempana yksikkönä. Erityisesti perussopimus loisi viisi muutosta:

1. Euroalueen jäsenmaat antaisivat oikeudellisesti jonkin verran budjettivaltaa EU: n keskitettyyn valvontaan.
2. Jäsenille, jotka ylittivät 3 prosentin alijäämän suhteessa BKT: hen, kohdistettaisiin taloudellisia sanktioita, ja kaikista suunnitelmista antaa valtionvelka on ilmoitettava etukäteen.
3. Euroopan rahoitusvakausväline korvattiin pysyvällä pelastusrahastolla. Eurooppalainen vakausmekanismi tuli voimaan heinäkuussa 2012, ja pysyvä rahasto vakuutti lainanantajille, että EU seisoo jäsentensä takana pienentäen maksukyvyttömyysriskiä.
4. ESM: n äänestyssäännöt mahdollistaisivat kiireellisten päätösten tekemisen 85 prosentin määräenemmistöllä, jolloin EU voisi toimia nopeammin.
5. Euroalueen maat lainaisivat keskuspankeilta IMF: lle vielä 200 miljardia euroa.

Tämä seurasi pelastusta toukokuussa 2010, jossa EU: n johtajat ja Kansainvälinen valuuttarahasto lupasivat 720 miljardia euroa (noin 920 miljardia dollaria) estääksesi velkakriisin aiheuttamasta uutta Wall Streetin flash-kaatumista. 14 kuukauden alimpaan dollariin nähden.

Libor nousi, kun pankit alkoivat paniikkia kuten vuonna 2008. Vain tällä kertaa pankit välttivät toistensa myrkyllistä Kreikan velkaa asuntolainalla vakuudellisten arvopapereiden sijaan.

Seuraukset

Ensinnäkin Yhdistynyt kuningaskunta ja useat muut EU-maat, jotka eivät kuulu euroalueeseen, vastustivat Merkelin sopimusta. He olivat huolissaan siitä, että sopimus johtaisi "kaksitasoiseen" EU: hun. Euroalueen maat voivat luoda etuuskohtelusopimuksia vain jäsenilleen ja sulkea pois EU-maat, joilla ei ole euroa.

Toiseksi euroalueen maiden on suostuttava menojen leikkaamiseen, mikä voi hidastaa niiden talouskasvua, kuten Kreikassa. Nämä säästötoimet ovat olleet poliittisesti epäsuosittuja. Äänestäjät voisivat tuoda mukaan uusia johtajia, jotka saattavat poistua euroalueelta tai itse EU: sta.

Kolmanneksi uusi rahoitusmuoto, eurolaina, on tullut saataville. ESM: ää rahoittaa 700 miljardia euroa eurovelkakirjalainoilla, ja euroalueen maat takaavat ne kokonaan.Yhdysvaltain valtiovarainministeriön tavoin näitä joukkolainoja voitaisiin ostaa ja myydä jälkimarkkinoilla. Kilpailemalla Treasurysin kanssa eurolainat voivat johtaa korkojen korottamiseen Yhdysvalloissa.

Kuinka kriisi olisi voinut osoittautua

Jos nämä maat olisivat laiminlyöneet lainansa, se olisi ollut pahempi kuin vuoden 2008 finanssikriisi. Pankeille, jotka ovat ensisijaisesti valtionvelan haltijoita, olisi suuria tappioita, ja pienemmät olisivat romahtaneet. Paniikissa he vähenivät luotonantoa toisilleen, ja Libor-korko nousisi taivaalle kuten vuonna 2008.

EKP: llä oli paljon valtionvelkaa; maksukyvyttömyys olisi vaarantanut sen tulevaisuuden ja uhannut EU: n selviytymistä, koska hallitsematon valtionvelka voi johtaa taantumaan tai maailmanlaajuiseen masennukseen. Se olisi voinut olla pahempi kuin vuoden 1998 valtionvelkakriisi. Venäjän maksukyvyttömyyden vuoksi myös muut kehittyvät markkinamaat tekivät, mutta eivät kehittyneitä markkinoita, tällä kertaa vakavaraisuusvaara ei ollut kehittyvillä markkinoilla, vaan kehittyneillä markkinoilla. Saksa, Ranska ja Yhdysvallat, IMF: n tärkeimmät tukijat, ovat itse suuressa velassa. Poliittista halua lisätä siihen velkaan tarvittavien massiivisten pelastustoimien rahoittamiseksi.

Mikä oli vaakalaudalla

Luottoluokituslaitokset, kuten Standard & Poor's ja Moody's, halusivat EKP: n tehostavan ja takaavan kaikki euroalueen jäsenten velat, mutta EU: n johtaja Saksa vastusti tällaista siirtoa ilman vakuuksia. järjestävät verotalot järjestyksessä. Sijoittajat olivat huolissaan siitä, että säästötoimet hidastaisivat vain talouden elpymistä, ja velallismaat tarvitsevat kasvua velkojensa maksamiseen. Säästötoimenpiteitä tarvitaan pitkällä aikavälillä, mutta ne ovat haitallisia lyhyellä aikavälillä.